Taas kesälomaa

Lähde: Taas kesälomaa

Mainokset

Taas kesälomaa

2015 n. kolmen viikon loman viimeinen viikko puolessa välissä. Aika hyvin pääsin lomamoodiin, vaikka viikko meni flunssaa potiessa. Olisin halunnut olla duunissa, mutta nyt vielä voi sairastaa kotona, kohta ei.

Uutisia olen seurannut sen, mitä naamakirjan seinälle tullut linkkejä, TV:n uutisia en ole uskaltanut/halunnut seurata. Ensimäistä kertaa elämässäni ihan oikeasti pelkään tulevaisuutta tässä maassa. Onhan se nähty, että aina kun vallassa on oikeisto, Kokoomus vaihtelevine kumppaneineen, menee ns. tavallisen ihmisen elämä aina vaan surkeammaksi ja vaikeammaksi. Jotenkin on vaan suunnattoman vaikea käsittää millaisia päätöksiä nyt tehdään. ei oikein uskalla ajatella kunnolla koko asiaa, siksi karmeaa se on. Välillä toivoo, että joku aamu, kun herää, huomaisi, että tämä olisi ollut vain painajaista, josta sitten voi herätä normaaliin.  Kokoomus olisi pienin puolue ja jossain kaukana marginaalissa naukumassa ja valittamassa ja vallassa olisi sellaiset ihmiset, jotka oikeasti osaisivat laittaa asiat järjestykseen. Mutta eihän onnellisia loppuja ole kuin saduissa ja tv-sarjoissa.

Onneksi olen niin vanha, että edellinen eläkeuudistus toi vain 1 v 3 kk lisää duunaikaa ja se kuluu kivasti kesällä kirjastolla. Jospa ei lisäaikoja ehtisi enää tulla tässä muutaman vuoden aikana.

Eläke tulee olemaan sen verran pieni, että sillä ei tässä maassa pärjää, ellen muuta johonkin ”hevonkuusenkorpeen” tai halpaan lähiöön ja ne ei oikein innosta. Ehkä sitten saa jostain rahallista tukea, ehkä ei. Sen varaan en kauheasti uskalla laskea. Kai sitä jotain keksii, sittenkin. Suunnitelmiakin alkaa pikku hiljaa olla.

Mutta nyt on vielä lomaa ja on duuni, johon mennä ensi viikolla.

Tallenteista löytyy  sekä kaikkea kivaa ja iloista että myös tätä inhorealismia, jota en kyllä kauheasti jaksa enää katsella. Myöhemmin sitten.

Aion saada blogin taas ajan tasalle, jospa ihan kerran viikossa saisin kirjoitettua, aiheita kun on pilvin pimein – ihan laidasta laitaan. On keskeneräisiä projekteja: vaatteita, outo ja pimeä nukketalo, roinasta-eroon, käsitöitä myyntiin jne.  Niiden etenemistä aion edesauttaa kirjaamalla tuotoksia ja tekosia tänne blogiin, joten kannataa pysyä linjoilla.

Nyt Koira ❤ Koira ulos, ruokaa ja jotain kivaa katsottavaa,  sillä luulisi olon kohenevan. Sääkin mitä parhain, ei liian kuumaa, ei vielä liian kylmääkään ja voi vielä muutamana yönä valvoa myöhään ja nukkua pitkään ”aamulla”.

Ke 23.7.2014

Inhoan – eikun VIHAAN hellettä! Oikeasti! Sopivin kesäsää olisi n. 3/4-pilvistä, 20-22 C ja reipasta lounatuulta niin, että Koiran karvat pölisee.  Helle tekee minut kipeäksi:  päätä särkee, niveliin koskee, jalat turpoaa, iho menee rikki, väsyttää ja on huono olo vaikka muistankin litkiä vettä tarpeeksi. Niin, ja asfaltti polttaa jalkapohjia. Onneksi sataa, vaikkei luvattukaan. edes hetken.

Töissä ihanan viileää, 4. krs:ssa ainakin. Ikkunat auki ja tuuletin pöydällä. (Onneksi se ei aiheuta päänsärkyä, kuten joskus aikaisemmin.)  Osa busseista ilmastoituja ja jos sattuu kohdalle ”saunabussi”, niin eipä tuo kotimatka kestä kuin vartin.

Viime yön unet oli taas sitä lajia, että huh huh, olin hengenlähtö lähellä useammankin kerran. Välillä heräsin ja nilkutin vessaan (juu, oikeasti on vettä juotu!) ja toivoin, että unet vaihtuisivat mukavammiksi, mutta ei. Aamulla unen tokkurassa otin jääkaapista keltaisen Flora-rasian, jossa PITI olla voileivät ja tomaatti – ei sitten ollut. Se eväsrasia oli jääkapissa ja mukaan tuli tuhdisti juustosiivuja =D . Kävin sitten  ”nurkan takana” kaupassa hakemassa syötävää.

Suurin osa porukkaa osastolta lomalla, mutta tehtävää riittää ja nautin, kun saan ihan itse, omassa tahdissani tehdä töitä. Myös se on mahtavaa, että TUOLLA ei kukaan mene ronkkimaan työpöytääni ja sotkemaan tekemisiäni. ( Kyllä – sellaisiakin on, jotka tekevät niin ja se on sietämätöntä! Etenkin jos kyseiselle henkilölle huomauttaa ihan nätisti asiasta, niin tulee päälle kuin yleinen syyttäjä ja sen jälkeen leikkii marttyyriä, kun niin kuaheasti haukutaan. ”&#¤%! )

Kiittäkää ihmsiä, siitä tulee hyvä mieli! Tänään sain pomolta kiitosta useaankin otteeseen ja ai että tuntui mukavalta! Yllättävän painavia isoimmat kirjat ja kun niitä nostelee pitkin päivää niin kyllä se työstä käy. Kiitoksien jälkeen kirjat tuntuivat paljon keveämmiltä =)

Vaikka kotona suht kohtuullinen lämpö niin ensimmäiseksi kokeilen Koiran kirsua ja pissireissun jälkeen olen nyt helteellä kastellut Pienen Isännän ihan niskavilloja ja kellariosastoa myöten. Yllättävän nopeasti turkki kuivahtaa ja pitkin iltaa kastelen massua sumutepullolla samalla kun kostutan omaa naamaan ja niskaa. ”Keinot on monet sanoi mummo, kun kissalla pöytää pyyhki.”

Olen seurannut Tour de Francea – vuosien tauon jälkeen. Pikkuisen alan olla kärryillä sääntöjen kanssa, mutta parasta antia ovat upeat maisemat ja toinen selostajista kertoo elävästi reitin varrella sijatsevista paikoista, niiden historiasta ja nykyisyydestä sekä ripottelee joukkoon mukavaa pikku triviaa. Vaikka aikanaan Armstrongin dopingskandaali vei mielenkiintoni koko lajiin, niin kyllä tuota kuumana kesäpäivänä katselee ihan ilokseen. Kuten muissakin urheilulajeissa on kiehtovaa seurata voittajien (etapit) ilmeitä ja onnistumista.

Väsyttää, mutta taidan jättää nokoset tänään väliin, jos pääsisi ihan ajoissa nukkumaankin. sade hiukan vilvoitti, mutta ei tässä paljoa jaksa. Onneksi ei tarvitsekaan. Vaikka joku hyvä leffa, uuden käsityöidean toteuttamista ja jotain pientä – tai sitten ei.

Kaivan arkistoista jonkun nätin kuvan ja tässäpä tuoreimmat uutiset. Lukekaa, kommentoikaa ja käykäähän seuraavallakin kerralla.

Lomaa – jee!

Kuva

Viikko vapaata, tuntuu kuin aikaa olisi loputtomiin. Koska sitä ei ole, kerrankin tein jonkinlaisia suunnitelmia: siivoaminen ei ole mun listalla kovin korkealla, mutta aina löytyy hetki ja jos vartissa saa yllättävän paljon aikaan. Usein käy niinkin, että sitten kun pääsee alkuun, tulee tehtyä ihan huomaamatta enemmäkin. Jos näin ei käy, niin ainakin on se vartti siivottu!

Jätin illalla jälkimmäisen matsin katsomatta ja kannatti: nukuttiin Koiran kanssa kymmenisen tuntia ja nyt on olo pirteä. Mukillinen kahvia, pari paahtoleipää ja croissantia – näillä eväillä lähtee loma hyvin käyntiin.

Muuten ei ohjelmaa tarvitse suunnitella sen kummemmin: FUTISTA (vaikka nyt on ne pari välipäivää), töistä toin kasan kiinnostavia kirjoja (faktaa ja fiktiota) ja  leffan & Durham countuy- jännärisarjan. Tallenteissa on vaikka huru ja mykke katsomattomia dokkareita, sarjoja, leffoja …. Ostin ihania lankoja, joissa tuoksua (ei paha tuoksu, mutta kun ei saisi olla mitään), pestä en niitä raski, joten kaivoin kaapista kalastajalankaa ja virkkaan verkkopussin, johon laitan langat partsille tuulettumaan. Jos se toimii, voisni samaan syssyyn virkata kylppäriin sukkapussin, sipulipussin keittiöön – ja vaikka mitä!

Nyt on aikaa kirjoittaakin, aiheita ja luonnoksiahan on pilvin pimein odottamassa toteutusta. Otin töistä kuvia ja Tytär antoi myös ottamiaan kuvia käyttööni. Sen olen vihdoin oppinut, etten tee liikaa suunnitelmia loman varalle, muuten voi mennä koko viikko pilalle. Jouluna päätin, etten tee mitään – tuli tehtyä, mutta ilman stressiä, suosittelen.

Yleensä ihmiset valittavat säästä: sataa, kylmää, kuumaa, aina paha. Minulle ihan sama, sataako vai paistaako, kunhan ei ole hellettä. Minulla ei ole mökkiä tai pihaa, joten en oikein pääse nauttimaan helteellä ulkonaolosta.  Viileähkö, pilvinen sää on parempi kuin helle. Idaalisää olisi n. 20-22 C, 3/4-pilvistä ja reipasta lounatuulta! Sään salliessa kuljen mieluiten paljain jaloin ja silloin on oltava tarpeeksi lämmintä. Viileä asfaltti saa vain aikaan ilkeitä jalkakramppeja, kokeiltu on. Etenkin kesällä on mukava nukkua ikkuna auki, kunhan huone pysyy kohtuullisen lämpimänä läpi yön. Mutta: jos ei ole hellettä, en valita!

 

 

 

 

 

10 vuotta täällä – miten nopeasti aika kuluukaan!

Kuva

Paikkojen suhteen elämä mennyt n. 10 vuoden jaksoissa, maksimissaan. Juhannuksen alla 10 vuotta sitten tulin tänne ja aloin kasata elämääni alusta alkaen, ihan joka suhteessa.Vielä nelisen kuukautta aikaisemmin olin kirjoittanut johonkin muistikirjaani suunnilleen näin: ”Jospa joskus (pian) pääsis täältä pois, elossa ja ehkä jopa kohtuu järjissään. Olis oma koti, omia kavereita, KOIRA (ei tarttis pelätä, että kukaan tekee sillekään pahaa), olisi jopa työ (mieleinen ehkä?!) ja vois vaikka seistä päällään keskellä lattiaa, jos haluais, ilman, että kukaan tulis ihmettelemään, ett oot sä ihan hullu/ooks sä viimeinkin seonnu ihan kokonaan?”

Enpä silloin uskaltanut juuri toivoakaan, että vain muutama kuukausi ja suurin osa tuosta unelmasta olisi ihan totta! Tytär oli kaukaa viisas ja muuttaessaan tänne hankki isomman asunnon, etä minulla olisi paikka, minne tulla, jos pääsisin pois. Yksin en olisi kyennyt elämään alkuun, olin niin pahasti rikki. Kymmenisen vuotta henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisen ihmisen kanssa asuessa ja ollessa (ei, ei se suurimmaksi osaksi ollut elämistä, elossa oloa ja selviytymistä päivästä toiseen) vahvakin ihminen menee rikki ja vie aikaa, että saa itsensä kasaan siinä määrin, että kykenee hoitamaan normaalin päivittäisen elämisen. Ilman Tytärtä en olisi siihen kyennyt – kiitos ja myös anteeksi!

Nyt  kaikki nuo haaveet ovat toteutuneet: olen saanut opiskella useaan otteeseen, on vakituinen työ (aluksi pätkissä, mutta 2008 lähtien vakiduuni), on ihana Koira, ollut jo yli 8 v. On ystäviä, kavereita, mieleinen työpaikka, jopa kaksi. Nivelet ei kestä jatkuvaa jalkojen päällä oloa, joten muutama vuosi sitten työ muuttui: ensin kaksi päivää kirjastolla ja kolme koululla, maaliskuusta  lähtien neljä kirjastolla ja yksi koululla ja sama jatkuu syksyllä. Kesät ja koulujen loma-ajoista ne, jolloin en itse ole lomalla, olen kirjastolla. Sekin lapsuusajan unelma: kirjastotyö.

Etenkin kun terveys alkaa kremppaamaan: nivelkipu rajoittaa liikkumista (onneksi asun lähellä bussipysäkkiä) ja välillä on muitakin ongelmia, on hyvä olla yksin, ei ole vastuussa muista eikä passata toisia. Apua saan Tyttäreltä, joka tulee tarvittaessa.

Vapaa-aikoina saan olla ja elää ihan oman tahtoni mukaan: lukea, katsoa leffoja, urheilua, nukkua – mitä vaan! Kukaan ei ole sensuroimassa kirjoituksiani, sanomisiani, menemisiäni – mitään. Sana vapaus on saanut ihan uudet ulottuvuudet!

Vaikka palkka on pieni, niin työ on vakituinen ja raha on tilillä joka kuukausi, se tuo turvaa elämään.

Kaiken kaikkiaan: elämä on aika hyvällä mallilla ja toivottavasti jatkuukin niin, seuraavat 10 vuotta ja sitten seuraavat 10 vuotta jne.

 

 

 

Juhannusaikaa ennen ja nyt

Nykyisin vietän juhannuksen, kuten suurimman osan muistakin vuoden juhlista, omissa oloissani Koiran kanssa.  Ei huono vaihtoehto, sillä inhoan ja olen aina inhonnut sitä, että juhla-aikoina pitäisi lähteä kiertämään kaikki sukulaiset ja tuttavat. Olen elämässäni ollut ihan tarpeeksi tien päällä, nyt nautin hyvällä omallatunnolla ihan vain kotona olemisesta ja mitään tekemättömyydestä! Saan työaikana ihan tarpeeksi sosiaalista kanssakäymistä, en juurikaan kaipaa sitä vapaa-ajalle.

Kun oli lapsi, asuimme maalla ja juhannukseksi haettiin koivut portaitten viereen, aitan eteen ja joskus myös tupaan. Kun palasin maalle vuosikausien jälkeen, jatkoin perinnettä jonkin aikaa: koivuja portaitten pieleen ja koivunoksia, koiranputkia, lupiineja ja muita kauniita kasveja tupaan ja muualle taloon. Tein sen itseni ja talon muittenkin asukkaitten takia, ihan huvin vuoksi.

Muutettuani muualle aikanaan jäi juhannuskoristelut sikseen, kerrostaloon ei koivut mahdu ja kun omaametsää ei ole eikä silloinen asunnonjakaja välittänyt koko juhannuksesta, annoin olla. Nykyään nautin siitä, että työpäivän loputtua aattona, ei tarvitse  jaksaa eikä viitsiä tehdä mitään, saa olla ihan miten itse haluaa.

Tänä juhannuksena katson jalkapalloa, nukun (viimei aikoina unet jääneet todella vähiin), parantelen alkavaa/loppuvaa kesänuhaa, syön hyvin ja luen kirjastosta kannettuja lukemattomia kirjoja. Ihan sama, sataa vai paistaa, sisällä on lämmintä ja viihtyisää Koira ❤ kainalossa ja mukkillinen kahvia lähettyvillä. Hellettä en kaipaa, tämä sää on hyvä. 

Hauskaa, leppoisaa, rentouttavaa ja turvallista juhannusta kaikille!

 

 

GGOOOAALLLLLL – Hyvät/Pahat MM-kisat osa I

Pyry+futis

Neljän vuoden odotus ohi ja kuukausi ihanuutta: jalkapalloa ihan omassa rauhassa ilman miehen nalkutusta.

Juu, kyllä mun exät on nalkuttaneet ja Tyttären isä jopa vetänyt puukolla telkkarin anteennipiuhat poikki töihin lähtiessään, että en pääsisi katsomaan Englannin liigamatseja! Voitte kuvitella, miten mukavaa on katsoa ilman ylimääräisiä kommentteja ja häiriötekijöitä.

Olympialaisten aikaan oli paljon aiheellista kritiikkiä  politikoinnista ja kaikesta harmista, mitä asukkaille aiheutuu. Sama nyt: kuinka paljon ihmisten elämää olisi voitu kohentaa miljoonilla, jotka laitettu kisoihin. Totta, mutta olisiko ne rahat sitten muka käytetty paikalliseen  infrastruktuuriin jne.? Nyt ainakin koko maailma kuulee – jälleen kerran – epäkohdista ja ehkä sitä kautta niihin tulee parannusta.

Olympialaiset pitäisi järjestää demokraattisessa maassa, ei diktatuurissa ja korruption keskellä. Mutta kai se raha kelpaa Olympiakomiteallekin. Brasilia taas on jalkapallon ykkösmaita, joten kisat siellä ovat looginen päätös. Olen tallentanut ja katsonut kisoja kritisoivia ohjelmia ja olen samaa mieltä tekijöitten kanssa, MUTTA siitä huolimatta aion nauttia peleistä ja yrittää parantaa maailmaa sitten muulla lailla.

Brassit  on se suursuoikki edelleen, ollut jo kaukaa viime vuosituhannelta Zicon ajoilta. Silloin brassit pelasivat mielettömän taitavaa, iloista jalkapalloa, jota oli mukava seurata. Liian puolustava peli tuppaa olemaan tylsää ja likaiset otteet ei kuulu jalkapalloon sen kummemmin kuin muuhunkaan urheiluun.

Vaikka kisat käydään toisella puolella maailmaa, onneksi ei sentään tarvitse valvoa aamuyöhön saakka. Jos on tarvis valvoa myöhempään, parin tunnin torkut töistä tultua auttaa jaksamaan – ja tuhti annos kahvia aamulla! Sen verran taktikoin jälleen, että otin viikon kesälomasta kisojen viimeiselle viikolle, saan nukkua aamulla pitkään.  (Jääkiekon MM-kisat osuivat tänä vuonna viiden viikon sairasloman ajalle.)

Jo nyt on nähty hienoja pelejä ja Hollanti  hyvin mukana, toinen suursuosikkini. ( van Basten kaikkien aikojen pelaajia myös.) Jääkiekon MM-kisoissa tuomarien työskentely oli turhan usein todella ala-arvoista, mutta tuntuu pilli olevan suussa väärään aikaan nytkin. Jääkiekossa sentään katsotaan uudestaan epäselvä maali, samaa voisi käyttää jalkapallossa, olisi reilumpaa! Kun kerran on tekniikkaa, miksei sitä käytetä? Jos vihelletään väärä paitsio, niin kyllä selvä maali pitäisi silloin hyväksyä. Ihan sama, oli väärin perustein hylätty maali oman suosikkini tai inhokkini, reilu peli pitää olla.

Ulkona pelattaviin peleihin tulee aina lisäjännitystä, kun sää muuttuu: ”hupaisaa” , kun ottelu keskeytetään lumisateen takia (hankala pelata, kun rajaviivat ei näy ja sade on sakeaa). Onneksi Brasiliassa on lämmintä, rankkasateessa mukavampi pelata, kun ei tarvitse palella.

Ennen peliä Koira ulos (ja sisälle myös), iso mukillinen kahvia ja mukava asento. Siinähän ne ainekset hyvää peli-iltaan!

 

 

PS Kuvan yhteys kisoihin: Koiraa ei voisi vähempi kiinnostaa, paitsi jos kommentoin kovaan ääneen peliä. Valkoinen jalkapallokuppi tuli kaupanpäällisenä edellisten kisojen aikaan, kun ostin maissihiutaleita. Hyvin toimii Koiran vesikuppina.

Juuria tonkimassa

Jossain vaiheessa elämää kai jokainen alkaa miettiä ns. juuriaan: onko niitä ja jos, niin missä, ovatko ne tallessa vai joutuuko niitä kaivelemaan jostain vuosien syvyyksistä. Itse olen pohtinut asiaa jo pitemmän aikaa, joten lienee sopiva aika pohtia löydöksiä.

Nykyään ei enää pysytä samoissa maisemissa koko ikää, kuten suurin osa ihmisistä aikaisemmin. Silti olen usein kuullut, että oletpas sä muuttanut usein, kun olen kertonut, missä kaikkialla olen asunut. Minusta siinä ei ole mitään outoa, mutta monista ilmeisesti on! Äitini vanhemmat muuttivat usein, koska Vaari oli rautatieläinen ja työn perässä he muuttivat pitkin Satakuntaa eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Lapsena matkustin paljon Satakunnan ja Savon väliä, vuoroin maalla vanhempien luona, vuoroin Porissa Mummun ja Vaarin luona. Äitini opiskeli Jyväskylässä, kun olin pieni ja muutaman kerran vierailin sielläkin.

Isäni asui aina samassa pikku kylässä, meidän tila lohkaistiin isän kotitilasta ja siinä oli Elämä. Äiti oli opiskeluaikoinaan asunut monessa paikassa ympäri Suomea ja sekin jo teki hänestä ”epäilyttävän” kyläläisten silmissä. Samoin se, että kyseessä oli akateemiseti koulutettu nainen (tosin maa- ja metsätalousalalta, mutta silti) ja vielä kaukaa, toiselta puolelta Suomea! Kasvatappa siinä sitten juuria ventovieraaseen, koostumukseltaan outoon maahan!

Kyllähän äiti löysi muutaman läheisen ihmisen, isäni siskon ja Karjalasta evakkona kylään tulleen Selman, jota ei koskaan hyväksytty pikkusieluiseen kirkonkylään. Sääli, koska Selma oli läpeensä hyvä, lämmin ja ihana ihminen. Onneksi oli äiti ja meidän perhe, jotka ottivat hänet ja hänen perheensä ystäviksi ja läheisiksi.

Isällä oli monta siskoa ja veljeä ja vaikka serkut aikuistuttuaan muuttivat omiin elämiinsä, nin yhteydenpito oli tiivistä.

Isän kuoltua äiti sai töitä Oulun läheltä ja sinne muutettiin. Taas edessä aivan uusi ja outo paikka: vanhoillislestadiolaisia, uskovia ja ihan eri säännöt kuin mihin olin tottunut. Siellä asuttiin seitsemisen vuotta, sitten Ouluun ja sieltä kahdeksan vuoden kuluttua takaisin Savoon ja maalle.
Sillä välin olin ehtinyt asua hyvin lyhyen aikaa sekä Lappeenrannan kuppeessa että Pieksämäellä. Kummassakaan paikassa en todellakaan viihtynyt eikä minulla ollut pienintäkään aikomusta kasvattaa senttiäkään juurta sinne. Suurin syy viihtymättömyyteeni kyllä oli asunnot, jotka olivat mielestäni kamalia sekä Tyttären isä, joka asui samassa paikassa., Jos olosuhteet olisivat olleet toiset, kuka tietää. Ainakin se lappeenrantalainen kylä oli kaunis, sijaitsi vain sekin väärässä paikassa.

Savossa vierähti peräti 11 vuotta, tosin siinäkin välissä asuin Porissa pari vuotta. Savosta Lahden seutuville, jossa vietin elämäni kurjimmat 10 vuotta. Taas kerran olosuhteet saivat aikaan syvän inhoni Lahden kaupunkia kohtaan. Mielestäni se nyt vaan on ruma ja vastenmielinen paikka. Ainoa hyvä asia kirjaston ja Vanhan Jukon lisäksi on ohitustie, ei tarvitse edes poiketa koko paikassa. Tosin olen huomannut, että on terapeuttista ajaa kaupungin läpi: sieltä pääsee poiskin!

Juhannuksena on taas edessä yksi vuosipäivä. Näinä vuosina on kertynyt roppakaupalla mukavia muistoja, onnistumisia, ilon aiheita – kaikkea mukavaa. Siitä huolimatta alkaa pikku hiljaa, etenkin keväisin!, maa poltella jalkojen alla. Ei niin, että olisi pakko lähteä, mutta lähdön mahdollisuus alkaa viehättää yhä enemmän ja enemmän. Liekö sitten isovanhemmilta periytynyt joku vaeltamisen vietti, kun en ole osannut/osaa juurtua yhteen paikkaan?

Tämä kaupunki on viehättävä, mukava, sopivan kokoinen, kaikki tarvittava löytyy kohtuu läheltä, mutta … Äidin isovanhemmat ovat asuneet lähettyvillä joskus 1800-luvulla, joten joku ympyrä on sulkeutunut. Siitä huolimatta juuret eivät ole niin syvällä kiinni, etteikö ne lähtisi helposti ja suht kivuttomasti tarpeen tullen irti.

Vuosien varrella olen usein haaveillut asettuvani joskus Poriin, joka on kaikkein eniten tuntunut Kodilta. Rakastan puistoja, murretta, vanhoja taloja, Yyteriä, Mäntyluotoa, Reposaarta – mitä kaikkea sieltä nyt löytyykään. Ehkä sinne voisi juurtua lopullisesti. Tavallaan palata takaisin. Satakunta on Koti, Savo ei, sille nyt vaan ei voi mitään. Isä oli ihana ihminen, samoin muutamat muut siellä, mutta henkinen koti se ei ollut. Arvot, mielipiteet ja muut tärkeät asiat eivät vaan käyneet yksiin. Vaikka kuinka yritin, niin tunsin itseni aina ulkopuoliseksi, oudoksi, kuten äitikin. Kotona sellaista tunnetta ei ole, Onneksi paikallinen murre ei koskaan tarttunut minuun, mikä sinällään on outo juttu. Porin ja Oulun murre palaavat mieleen nopeasti sopivassa seurassa, juuret nousevat pintaan.

Oman suvun menneisyyttä on mielenkiintoista tutkia. Isän puolen suvusta löytyy hyvinkin kattava tutkimus, mutta Tytär on viime aikoina alkanut selvittää äidin puolen menneisyyttä. Kumpikaan meistä ei hyväksy sitä patriarkaalista systeemiä, jossa mennään isän mukaan. Millään lailla väheksymättä isän osuutta tai sukua, niin kyllä minua ainakin kiinnostaa enemmän äitini suku. Jossain vaiheessa on tarkoitus mennä ihan sukututkimuskurssille, mutta nyt mennään amatöörilinjalla. Netti on loistava väline tähänkin tarkoitukseen, tietoa ja juuria löytyy helpommin.

Tähän mennessä olen tullut siihen, että se iso pääjuuri on satakuntalaisen ja savolaisen perimän yhdistelmää. Sivujuuria on kasvanut jokaisesta paikasta, jossa olen asunut ja ollut. Mukaan on tarttunut niin hyvää kuin huonoakin. Samalla ne sivujuuret ovat muokanneet sitä pääjuurtakin, johon ovat kasvaneet kiinni ja sopeutuneet. Puukin jatkaa kasvamistaan kuolemaansa saakka ja toivon saavani vielä monia, hyviä, vahvoja juuria. Omat juureni sulautuvat suvun juuristoon niin menneeseen kuin tulevaankin.

Sanainen arkku avautuu/Esittely

Kolmas kerta toden sanoo, sanoo wanha  suomalainen sananlasku ja toivottavasti se pitää paikkansa tässäkin tapauksessa. Kaksi kertaa olen jo aloittanut blogin, mutta ne ovat jääneet joko minun osaamattomuuteni  tai palvelun toimimattomuuden vuoksi.

Olen aikuinen, kokopäivätyössä käyvä, maailmanmenosta monipuolisesti kiinnostunut ja työnnän mielelläni lusikkani vähän joka soppaan. Perheeseeni kuuluu 8v. pieni, vakoinen karvaturakekoira ja aikuinen Tytär, joka asuu nykyään kohtuullisen matkan päässä.

Vapaa-ajalla katson leffoja, luen kirjoja, kudon & virkkaan, seuraan jääkiekkoa ja futista MM-tasolla sekä satunnaisesti yleis- ja talviurheilua.

Tällä hetkellä odotan Brasilian MM-kisoja ja kesälomaa. Päivät menevät leppoisasti töissä, jossa ei onneksi ole tähän aikaan vuodesta kauhea kiire. Olen kerännyt kiinnostavia aiheita varastoon ja nyt on aikaa muokata niitä julkaistavaan kuntoon.

Juhannuksena on tänne muuttoni 10-vuotispäivä ja sitä pitää varmaan juhlistaa jollakin tavalla. Hyvää ruokaa, tallenteista erikoistilanteita varten säästetty elokuva, kiinnostava kirja ja voisihan sitä jonkinlaisen tilinpäätöksen menneestä vuosikymmenestä laatia ainakin omaksi huviksi.